Kun menen lankakauppaan, näen langat oikeasti edessäni, ehkä kaupan keinovalossa, mutta kuitenkin. Voin tunnustella lankakeriä, pyöritellä lankaa, ja kuvitella minkälaista tuota lankaa on neuloa ja minkälainen neule siitä voisi tulla. Onko tuo parempi sävy kuin tuo toinen. Tulisiko tuosta pehmeämpi, tuosta toisesta ehkä napakampi lopputulos.

Tuota kokemusta ei voi saavuttaa nettikaupassa. Lankavalmistaja ja kauppias voi ottaa kymmenittäin kuvia, mutta silti asiakas saattaa yllättyä. Värien nimetkin saatamme tulkita omien mielikuviemme mukaan eri tavoin. Nimi saattaa auttaa tai johtaa harhapoluille.

Olemme tomaatinpunaisia.

Olemme tomaatinpunaisia.

Lankatoimittajan värimallit ovat pieniä kuvia, ja jos kopioin ne omaan nettikauppaani, kuvista tulee suttuista pikselimössöä. Siis on otettava itse kuvat langoista. Siinä alkaa haasteet. Jos lankatoimittajankin värikartta on joskus vähän sinne päin, huomaan että lankojen värin tarkka toisto kuviin on hyvin vaikeaa. Kameran kenno itsessään vääristää värejä, vaikka kuinka säädän asetuksia, esim. valkotasapainoa. Valo näyttää yhdessä hetkessä kellertävältä, toisessa sinertävältä, sitten taas se on ihan ok. Sitten kuva täytyy käsitellä – ei ole lainkaan sanottu, toistaako oma tietokoneeni värit oikein. Viimein lankoja etsivä ostaja tulkitsee värin oman laitteensa näytön perusteella. Mahdollisia virhepaikkoja on siis monia.

Pidän harmaasta väristä, ja haaveilen harmaista villapaidoista ja takeista. Kurja totuus on kuitenkin se, että ”perusharmaa” sävy imee minusta kaikki loputkin värit. Oma harmaani on ruskeaan taittuva lämmin sävy, ja sen löytäminen on tarkkaa hommaa. Värikarttojen olisi siis syytä olla tarpeeksi luotettavia.

Lankatoimittajat ovat varmasti palkanneet ammattilaiset ja tehneet parhaansa, että heidän värimallinsa olisivat tarpeeksi tarkkoja. Kuitenkin väreissä voi todellakin olla heittoja.

Jos mietit jotain tiettyä väriä, sävyä tai langan tuntua, etkä uskalla tilata pelkkien kuvien perusteella, ota yhteyttä. Kerro, mistä lankalaaduista ja väreistä olet kiinnostunut, niin lähetän sinulle langoista näytepätkät. Sitten saat rauhassa varmistua, että värisi ja lankasi on sellainen kuin haluat. Siis jos maltat odottaa, kun käsityömania iskee.

Save